Kukat. Mika Natri. 2025. Linnanfältti. |
Turun kaupunki on
panostanut luonnon monimuotoisuuden lisäämiseen vuonna 2025 muun muassa jättämällä
osia puistonurmikoista leikkaamatta, perustamalla luonnontilaan jätettyjä
”pörriäisbaanoja” katujen ja teiden varsille ja kitkemällä haitallisiksi
luokiteltuja vieraslajeja kaupunkiympäristöstä. Saman teeman jatkumona voidaan
pitää valmistumassa olevan puutalovaltaisen Linnanfältin asuinalueen
ympäristötaideprojektia, johon kuuluva, taiteilija Mika Natrin Kukat-teoskokonaisuus
paljastettiin Turun päivänä 21.9.2025 (1).
Yhdeksästä
värikkäästä, kolmessa kolmen kukan ryhmässä olevasta veistoksesta koostuvan
teoskokonaisuuden ”siemenet kylvettiin” jo vuosia sitten. Vuonna 2008 kaupunki
valitsi neljän kilpailuehdotuksen joukosta Mika Natrin luonnoksen pohjaksi
Linnanfälttiin suunnitellulle taideprojektille. Hankkeen prototyyppi, Byygelinkulmaan
valmistunut Kukka paljastettiin 2021 (2).
Teoskokonaisuuden
kehittely on kestänyt vuosia, ja Natrin alkuperäisestä, kaikkiaan 23 korkeudeltaan
5.5-metriseen metalliseen kukkaan perustuvasta, ja kukkien käyttötaiteellisesta
(muun muassa tuoleina, pöytinä, valaisimina) luonnoksesta (2) päädyttiin
kolmeen kolmen eriväristen kukkien ryhmään. Kukkien värisävyt on sovitettu
moniväristen puukerrostalojen värimaailmaan.
Taiteilija:
Vuonna 1969
Säynätsalossa syntynyt, nykyisin turkulainen kuvataiteilija, kuvanveistäjä,
taidemaalari ja installaatiotaiteilija Mika Natri valmistui
kuvataiteilijaksi vuonna 2003 Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiasta.
Aikaisemmin hän opiskeli Lahden kansanopiston kuvataidelinjalla vuosina
1998–1999. Taidekasvatusta, taidehistoriaa ja multimedia-alaa hän opiskeli
Jyväskylän yliopistossa vuosina 1994–1998.
Teoksillaan
yhteiskunnallisestikin kantaa ottavan Natrin taiteellinen toiminta on
monipuolista. Hän työskentelee maalauksen, kuvanveiston, installaatioiden ja
julkisten taideteosten parissa.
Mika Natri on
osallistunut kymmeniin ryhmänäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla, ja hän on
pitänyt parikymmentä yksityisnäyttelyä Suomessa ja ulkomailla Saksassa ja
Puolassa. Julkisia töitä ja tilausteoksia Natrilla on reilut parikymmentä.
Natri on useasti palkittu mitali-, postimerkki- ja taidekilpailuissa, ja
ainakin neljässä kilpailussa hän on saavuttanut ykkössijan.
Turun
ulkoilmataiteessa Mika Natrilla on Kukat -teoskokonaisuuden lisäksi
kolme muutakin julkista ulkoveistosta: Pilvet Läntisellä
Rantakadulla (A); Unikot Turun ja Raision rajan tuntumassa
Mälikkälässä (B); Solmu Telakkarannassa (Eerik Pommerilaisen
ranta) (C).
• (1). WAM, Turun
kaupungin taidemuseo, 15.9.2025;
• (2). Taidetta
Turussa, 6.9.2024. Kukka. Mika Natri. 2021. Linnanfältti, Byygelinkulman aukio,
Amiraalistonkatu, Fleminginkatu; https://taidettaturussa.blogspot.com/2024/09/kukka-mika-natri-2021.html
Aiheesta enemmän:
●
Rakennustietokeskus. Taide rakentamisessa. Kukka. Mika Natri; https://taiderakentamisessa.fi/kukka/
● Turun Sanomat,
16.4.2021. Kukka-teos Linnanfältin alueelle – lisää tulossa mahdollisesti
myöhemmin; https://www.ts.fi/uutiset/5284994
● Turun Sanomat (Jari
Heino), 13.1.2024. Linnanfältin Kukka-ketoa saatetaan karsia – taiteilija Mika
Natri uumoilee, että Turku ei tilaa aiottua 23 taideteosta; https://www.ts.fi/uutiset/6211021
● Taidemaalariliitto.
Mika Natri; https://www.painters.fi/julkinentaide/natri-mika/
Katso myös:
● (A). Taidetta
Turussa, 22.6.2024. Pilvet. Mika Natri. 2006; ; https://taidettaturussa.blogspot.com/2024/06/pilvet-mika-natri-2006.html
● (B). Taidetta
Turussa, 31.7.2024. Unikot. Mika Natri. 2018; https://taidettaturussa.blogspot.com/2024/07/unikot-mika-natri-2018.html
● (C). Taidetta
Turussa, 31.7.2024. Solmu. Mika Natri. 2020; https://taidettaturussa.blogspot.com/2024/09/solmu-mika-natri-2020.html