Maan antimet. Jussi Vikainen.
1947. Oy Lunden Ab. Pansiontie 45.
Pansiontien varrella
sijaitsevat, entisen Jalostajan tehdasalueen kiinteistöt, konttorirakennus
yhdessä asuinrakennuksineen ja puistoineen muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden,
jolle arkkitehti Woldemar Kuurma laati 1940-luvulla kokonaissuunnitteleman.
Aluekokonaisuus on Turun yleiskaava 2029 -suunnitelmassa sisällytetty Arvokkaat
rakennetun ympäristön kohteet -luetteloon.
Jalostajan, sittemmin
Huhtamäki-yhtymän ja vuodesta 2002 Lunden Oy:n konttorirakennuksen julkisivun Maan
antimet -reliefin suunnittelu kuvanveistäjä Jussi Vikainen.
Taiteilija:
Vehmaalla syntynyt kuvanveistäjä
Jussi Vikainen (virallinen koko nimi Johan Vieno Vikainen; 1907‒1992) tunnetaan
monista sotamuistomerkeistä ja sankarivainajien muistomerkeistä, joita on
Lounais-Suomessa kaikkiaan 20. Vikainen oli itsekin mukana sodassa,
Jalkaväkirykmentti 13 mukana. Monissa teoksissaan Vikainen käytti kotiseutunsa
Vehmaan punaista graniittia.
Hän opiskeli Turun
Taideyhdistyksen piirustuskulussa, josta hän valmistui vuonna 1927. Myöhemmin
hän oli kuvanveistäjien Aarne Aaltosen ja Yrjö Liipolan oppilaana. Sotien
jälkeen Vikainen toimi Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulun opettajana
vuosina 1952‒1954.
Maan antimet reliefin
lisäksi Turussa on seitsemän muutakin Jussi Vikaisen julkista teosta: Menneet
sukupolvet Turun vanhalla hautausmaalla; Sadetyttö ja makeisputto Leaf-Centerin
tehdasalueella Kärsämäessä; Hiekkakivireliefi Ylösnousemuskappelissa; Reliefi
osoitteessa Kauppiaskatu 9b; Sankarihautojen muistomerkki Pyhän
Katariinan kirkon edustalla; Summan taistelujen muistomerkki Kupittaanpuistossa;
Sankarihautojen muistomerkki Turun hautausmaalla-
Jussi Vikaiselle myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 1966, ja professorin arvonimen taiteilija sai vuonna 1980.
Aiheesta enemmän:
● Bergh Erik (Teksti) & Nisonen Jyrki
(Valokuvat). (1987). Jussi Vikainen. 181 s. Vehmaan Kotiseutuyhdistys
r.y. ISBN 951-99837-7-5
● Jussi Vikainen, Ansioluettelo; Vikainen,
Jussi | Kuvataiteilijamatrikkeli – Suomen Taiteilijaseura