perjantai 12. heinäkuuta 2024

Europe. Jits Bakker. 2004 (2008).

 

Europe. Jits Bakker. 2004 (2008). Tervatori, Yliopistonkatu 2.

 Hollantilaisen taiteilijan Jits Bakkerin pronssiveistos Europe on ollut Turussa vuodesta 2004 – ensin kaupungintalon aulassa ja kesäkuusta 2008 lähtien Aurajoen rannan tuntumassa Yliopistonkadun alkupäässä. Aiheensa veistos on saanut antiikin Kreikan mytologiasta. Europe oli kuninkaantytär, johon ylijumala Zeus rakastui. Saadakseen Europen omakseen Zeus muutti itsensä häräksi, ryösti kauniin neidon, ja pakeni Europe selässään Kreetan saarelle.




Bakker lahjoitti Europe-veistoksen Turulle vuonna 2004 kaupungissa järjestettyjen Hansa-päivien aikana. Veistoksen alkuperäinen syntyaika on epävarma, sillä taiteilija itse sanoi teoksen syntyneen ”2000-luvun alussa”. Vastaava Europa en de Stier -veistos kuitenkin paljastettiin taiteilijan kotikaupungissa Alankomaiden De Biltissä vuonna 1998 (1). 



Taiteilija:

Kuvanveistäjä, taidemaalari ja korutaiteilija Jits Bakker (19372014; syntyjään Willem Fredrik Bakker) on kansainvälisesti tunnettu taiteilija, jonka teoksia on monissa kuuluisissa museoissa sekä muun muassa Britannian ja Alankomaiden kuninkaallisten yksityiskokoelmissa. Patsaspuistoja Bakkerin veistoksista on pystytetty ainakin Hollantiin, Portugaliin ja Espanjaan.

Monipuolisella taiteilijalla oli myös monipuolinen koulutus. Jo teini-iässä hän opiskeli käsityökoulussa sisustusmaalariksi, ja hän myös työskenteli vuosia sisustussuunnittelijana. Vuonna 1956 Bakker opiskeli, erikoistuen kuvataiteeseen, Arnhemin taideyliopistossa. Vuonna 1959 hän opiskeli Utrechtissa graafisen alan oppilaitoksessa suorittaen tutkinnon. Samana vuonna hän piti ensimmäisen oman taiteensa näyttelyn synnyinkaupungissaan Renkumissa (2).

Turussa Bakker oli tuttu vieras, sillä hänen töitään oli erillisnäyttelyissä kaupungissa vuosina 2004 ja 2006, ja vuoden 2008 Europa-veistoksen paljastustilaisuudessa hän oli itsekin vieraana. Turku myönsi tuolloin taitelijalle kunniakansalaisen arvon, jollaisen Bakker on saanut myös Hollannin Renkumin ja Portugalin Loulén kaupungeilta. Vuonna 2014 Jits Bakker sai postuumisti Kansainvälisen Olympiakomitean Sport and Art Award -palkinnon teostensa myönteisestä vaikutuksesta liikunnan- ja urheilun arvostukseen.

Aiheesta enemmän:

Turun kaupunki. Jits Bakker: Europe; Jits Bakker: Europe | Turku.fi

(1). Wikiwand. Jits Bakker; https://www.wikiwand.com/nl/Jits_Bakker

(2). Stichting Jits Bakker Collectie; jitsbakkercollectie.com

 








Muraali, Museolaiva Sigynin uiva telakka. 11-Linjaa-kollektiivi. 2021.

  Muraali, Museolaiva Sigynin uiva telakka. 11-Linjaa-kollektiivi. 2021. Aurajoki, Varvintori. Aurajoessa, Varvintorin kohdalla telakoituna...