maanantai 8. heinäkuuta 2024

The Owl. Jussi TwoSeven. 2017.

 

The Owl. Jussi TwoSeven. 2017. Varissuo, Kuopuksenkatu 2.


Helsinkiläinen, vuonna 1983 syntynyt kuvataiteilija Jussi TwoSeven maalasi kesällä 2017 Upeart 17 -taidefestivaalin osana Varissuon lähiön urheilukentän vieressä Kuopuksenpolun varrella olleen punatiilisen tornirakennuksen kaikki seinäpinnat täyttävän, seinään viisimetrisen The Owl-muraalin.





Taiteilija:


Jussi TwoSeven on kansainvälisesti tunnettu ulkotaideteosten tekijä, jonka töitä näkee etenkin pääkaupunkiseudulla. Taiteilija tunnetaan parhaiten tarkkoihin yksityiskohtiin perustuvista, realistisista eläinaiheisista maalauksistaan, joiden luomisessa hän käyttää tunnistettavaa valuvaa maalaustekniikkaa ja ennakkoon valmistettuja sabluunoita. Eläinaiheet nousivat Jussi TwoSevenin tuotannossa vahvasti esille hänen työskennellessään vuonna 2014 Salmelan taiteilijaresidenssissä Mäntyharjulla.  


Jussi TwoSeven -nimimerkkiä käyttävä on koulutukseltaan diplomi-insinööri, joka opiskeli sivuaineena muotoilua Aalto-yliopiston Taideteollisessa korkeakoulussa. Varsinaisia taidealan opintoja hänellä on lapsuus- ja nuoruusvuosilta (viisivuotiaasta lähtien) Espoon kuvataidekoulussa.

 

Viime vuosina erityisesti katutaiteen tekijänä julkisuuteen noussut taiteilija tunnetaan myös erillistaideteoksista, joita on ollut esillä useissa näyttelyissäkin, ja teoksia on useiden taidemuseoiden kokoelmissa.


Aiheesta enemmän:

 

Jussi TwoSeven, Ansioluettelo; CV – Jussi TwoSeven

Jussi TwoSeven ; Jussi TwoSeven

Otso Kantokorpi. Jussi TwoSeven. Luonnon ja kulttuurin rajoilla; https://www.galleria

 

 



Muraali, Museolaiva Sigynin uiva telakka. 11-Linjaa-kollektiivi. 2021.

  Muraali, Museolaiva Sigynin uiva telakka. 11-Linjaa-kollektiivi. 2021. Aurajoki, Varvintori. Aurajoessa, Varvintorin kohdalla telakoituna...