tiistai 23. heinäkuuta 2024

Kissa-Alli. Viljo Mäkinen. 1978.

 

Kissa-Alli. Viljo Mäkinen. 1978. Hämeenkatu 6.

Turun sympaattisimmaksi patsaaksi usein mainittu Kissa-Alli on turkulaisen kuvanveistäjä ja keraamikko Viljo Mäkisen (1920–1985) punagraniittinen, 2.3 metrin korkuinen veistos vanhasta naisesta, jonka jalkoihin nojaa häntäänsä pystyssä pitävä kissa. Patsaan pystytti Turun Säästöpankki toukokuussa 1978 silloisen, Hämeenkadulla sijainneen pääkonttorinsa edustalle.



Veistoshahmon esikuvana oli todellinen henkilö, osoitteessa Hämeenkatu 6 asunut, ”vähän omaperäinen, aina ystävällinen ja ennen kaikkea kissojen ystävä”, jolla oli enimmillään parikymmentäkin kissaa.



Taiteilija:

Viljo Mäkinen opiskeli Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuosina 1937–1939, ja hän työskenteli vapaan taiteilijan työnsä lisäksi myös Kupittaan Saven keramiikkataitelijana.

Suurten julkisten veistosten ohella Viljo Mäkinen on ”aina ajankohtainen” etenkin taidehuutokaupoissa hyvin kysyttyjen keramiikkateostensa ansiosta.

Turussa on Kissa-Allin lisäksi neljä muutakin Viljo Mäkisen julkista teosta: Hitsaajat Aninkaistenkadun varrella; Korppu-Vihtori Mäntymäessä, Kallelankadun päiväkodin pihalla; Nuoruus elämän lähteellä Eerikinkadun alkupäässä sekä Portsan pojat, nimensä mukaisesti Portsassa – tai oikeammin Port Arturissa – Puutarhakadun varrella.

Aiheesta enemmän:

● Turun kaupunki. Viljo Mäkinen: Kissa-Alli; Viljo Mäkinen: Kissa-Alli | Turku.fi

Kalpa Harri. 1989. Muuttuva kaupunki. Turku eilen ja tänään IV, sivut 171–174. Turun Sanomat. IBSN 951-2129-07-3

Katso myös:

Taidetta Turussa, Hitsaajat. Viljo Mäkinen. 1968; https://taidettaturussa.blogspot.com/2024/06/hitsaajat-viljo-makinen-1968.html





 




 


Muraali, Museolaiva Sigynin uiva telakka. 11-Linjaa-kollektiivi. 2021.

  Muraali, Museolaiva Sigynin uiva telakka. 11-Linjaa-kollektiivi. 2021. Aurajoki, Varvintori. Aurajoessa, Varvintorin kohdalla telakoituna...