torstai 4. heinäkuuta 2024

Turku työllä rakennetaan. Kari Juva. 1987.

 

Turku työllä rakennetaan. Kari Juva. 1987. Barkerin puisto, Linnankatu 16.

Menneinä vuosikymmeninä Turku on ollut paljon nykyistä leimallisemmin teollisuuden – myös raskaan teollisuuden ja telakoiden – kaupunki, ja tätä perinnettä kelpaa kunnioittaa massiivisella muistomerkillä. Aurajoen rantamaisemiin Barkerin puistoon – paikalle, jossa aikoinaan toimi lähes tuhannen turkulaisen työpaikkana puuvillakehräämö – seisoo nyt taiteilija Kari Juvan luoma Turku työllä rakennetaan -muistomerkki. Massiivisessa muistomerkissä on seitsemän työmiestä työkaluineen ajattomina hahmoina, jotka eivät viittaa mihinkään tiettyyn ammattiin tai yritykseen.



Tiiviin miesryhmän yläpuolella on kookas massa, jonka muodon voi tulkita työväenliikkeen tapahtumille ominaisiksi lipuiksi. Monikerroksisten valupintojen kokonaispinta-ala on noin 80 neliömetriä, pronssiveistoksen paino on 6.5 tonnia, ja graniittijalustan paino on 30 tonnin, joten teoskokonaisuus toteuttaa varmasti taiteilijan ydinajatuksen, eli työ on suurempi kuin tekijänsä. Teos oli ainakin paljastusaikanaan Suomen suurin ja painavin julkinen ulkoveistos.

 

Muistomerkin paljasti 25.10.1987 Turun Työväenyhdistyksen 100-vuotisjuhlien yhteydessä itsekin turkulaisen työn ja työväenliikkeen kokenut tasavallan presidentti Mauno Koivisto.



Taiteilija:

 

Kuvanveistäjä, professori Kari Juva (1939–2014) opiskeli Taideteollisessa ammattikoulussa Helsingissä vuosina 1961–1964. Juva tunnetaan suurikokoisista julkisista ulkoveistoksistaan, mutta etenkin uransa alkuvuosina myös maalauksilla oli huomattava osuus hänen tuotannossaan. Taiteilijan työnsä ohella Juva toimi opettajana taideteollisessa korkeakoulussa vuosina 1973–1974 sekä taideteollisessa ammattikoulussa vuosina 1973–1974 ja Lahden taidekoulussa vuonna 1978. Monista Juvan luottamustehtävistä voidaan mainita toiminta Suomen Kuvanveistäjäliiton puheenjohtajana vuosina 1971–1973.


Tasavallan presidentti myönsi Kari Juvalle professorin arvonimen vuonna 2009.

 

Aiheesta enemmän:


● Turun kaupunki. Kari Juva: Turku työllä rakennetaan; https://www.turku.fi/kulttuuri-ja-liikunta/museo/kokoelmat/ulkoveistokset/kari-juva-turku-tyolla-rakennetaan  

 

● Kari Juva, Ansioluettelo; Juva, Kari | Kuvataiteilijamatrikkeli – Suomen Taiteilijaseura

 

 

 





Muraali, Museolaiva Sigynin uiva telakka. 11-Linjaa-kollektiivi. 2021.

  Muraali, Museolaiva Sigynin uiva telakka. 11-Linjaa-kollektiivi. 2021. Aurajoki, Varvintori. Aurajoessa, Varvintorin kohdalla telakoituna...