keskiviikko 10. heinäkuuta 2024

Puhuri. Kauko Räsänen (1954) 1987.

 

Puhuri. Kauko Räsänen (1954) 1987. Varissuo, Marjavuorenpuisto, Suurpäänkatu, Kraatarinkatu.

Varissuon Marjavuorenpuistossa sijaitseva, vuonna 1987 paljastettu pronssiveistos on herättänyt kiivaita tunteita ja keskusteluja. Nurmikolla kirmaavaa alastonta naista kuvaava Puhuri-pronssiveistos on olemukseltaan jäykkä ja kasvoiltaan ilmeetön.


Kielteisiä mielikuvia ja lausuntoja on aiheuttanut erityisesti patsaan sileän kiiltäväksi käsitelty pinta, jota on kuvailtu tiukkaan muovikalvoon käärityksi. Kiillotetun pronssipinnan näennäinen kylmyys sopii kyllä kuvaamaan teoksen nimen mukaista puhuria, eli suomalaisen mytologian mukaan pohjoisesta puhaltavaa hyytävää tuulta. 


Taiteilija Kauko Räsäsen veistos valmistui jo vuonna 1954, ja julkisuuteen päätynyt pronssivalos tehtiin vuonna 1975. 

Taiteilija:

Suistamossa, Laatokan Karjalassa syntynyt taiteilija Kauko Räsänen (1926–2015) tunnetaan erityisesti mittavasta mitalituotannostaan, ja tällä saralla hän on saavuttanut menestystä. Vuonna 1951 Räsänen voitti Helsingin olympialaisten muistomitalikilpailun, ja koko urallaan hänen suunnittelemiensa mitalien määrä kohoaa 183 teokseen. Räsänen opiskeli vuosina 1946–1950 Suomen taideakatemian koulussa Helsingissä. Mittavan mitalimäärän ohella hän on suunnitellut parikymmentä julkista taideteosta.

Turun Puhurin herättämä kiivailu ei ole ainutkertaista Räsänen veistoksista puhuttaessa. Laajaa huomiota taiteilija sai vuonna 1960, kun hänen Lappeenrannan hautausmaalle suunnittelemaansa Enkeli-niminen patsasta monet pitivät herkkään ympäristöönsä sopimattomana ja liian modernina. Sittemmin seurakunta poistikin teoksen hautausmaalta. Myöhemmin Enkeli pystytettiin Lauritsalan keskuspuistoon.

Mittavan uransa aikana Räsänen on voittanut monia palkintoja ja osallistunut taidenäyttelyihin kotimaassa ja ulkomailla. Ansioistaan Kauko Räsänen sai Pro Finlandia-mitalin vuonna 1963, ja vuonna 1979 hänet nimitettiin taiteilijaprofessoriksi. Vuonna 1986 hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke.

Aiheesta enemmän:

Turun kaupunki. Kauko Räsänen: Puhuri; https://www.turku.fi/kulttuuri-ja-liikunta/museo/kokoelmat/ulkoveistokset/kauko-rasanen-puhuri   

Tampereen taidemuseo. Kauko Räsänen. Puoli vuosisataa taidetta; KAUKO RÄSÄNEN (tampere.fi)

Kuvataiteilijamatrikkeli. Kauko Räsänen, kuvanveistäjä, 1926–2015; 6b7d6e8f1ef604a3813a85a7b651a2e6.pdf (kuvataiteilijamatrikkeli.fi)

 


 


Muraali, Museolaiva Sigynin uiva telakka. 11-Linjaa-kollektiivi. 2021.

  Muraali, Museolaiva Sigynin uiva telakka. 11-Linjaa-kollektiivi. 2021. Aurajoki, Varvintori. Aurajoessa, Varvintorin kohdalla telakoituna...