maanantai 29. heinäkuuta 2024

Pino. Jukka Hakanen. 2016.

 

Pino. Jukka Hakanen. 2016. Luostarinkatu 16.


Luostarinkadulla, entisen oppilaitoksen seinällä oleva suurikokoinen seinämaalaus eli muraali Pino on Turun nuorisotyön 70-vuotisjuhlavuoden ympäristötaidehankintoihin kuuluva, kuvataitelija Jukka Hakasen vuonna 2016 valmistunut teos. Seinämaalaus sai aiheensa sijaintipaikan tuntumassa olevien nykyisten ja menneiden oppilaitosten historiasta. Alueen oppilaitoksia ovat Luostarivuoren koulu (joka oli aikaisemmin Tyttölyseo), Turun Ammattikorkeakoulu, Teollisuuskoulu sekä S:t Olofsskolan.




Tyyliltään vanhoja mainoskuvia ja tekniikoita kunnioittava Pino kuvaa kirjojen, mikroskoopin, harpin ja muiden oppitunneilla käytettävien materiaalien ja kahvikuppien tasapainoilua – kuvaten tieteen ja taiteen merkitystä paikan historiassa


Taiteilija:


Jukka Hakanen on turkulainen kuvataiteilija ja muotoilija, joka on valmistunut vuonna 2015 taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Taideteollisesta korkeakoulusta sekä kalustemuotoilijaksi Lahden Muotoiluinstituutista vuonna 2011. Monipuolinen taiteilija tunnetaan tätä nykyä parhaiten julkisista, suurikokoisista seinämaalauksistaan, joita on valmistunut kymmeniä eri puolille Suomea. Katutaiteen parissa Jukka Hakanen on toiminut ja kunnostautunut jo yli 20 vuoden ajan.

 

Vuonna 2012 Jukka Hakanen perusti yrityksen, jonka kautta hän on tehnyt paljon yhteistyötä niin yksityisten kuin yhteisöjen, yritysten ja kaupunkien ja kuntien kanssa. Teoksia suunnitellessaan Hakanen ottaa huomioon kohdealueen ympäristön ja sovittaa aiheen käsittelyn paikan tai tapahtumien historiaan, arkkitehtuuriin tai ihmisiin. Hakasen muraalien tyyli on helposti tunnistettavissa esimerkiksi usein toistuvista eläinhahmoistaan, joista varsinkin kettu ja pikkulinnut ovat yhtä varmasti tekijäänsä liitettävissä kuin brittitaiteilija Banksyn teoksissa usein esiintyvät rotat.

 

Pino-muraalin lisäksi Jukka Hakasen suuria seinämaalauksia Turussa ovat: Biodiversiteetti Kupittaalla BioCityn ulkoseinässä; Jokikadun maisemateos (1); Lakupiippu Kärsämäessä Leaf-Center -kiinteistön seinässä; Laivateollisuudenkadun kerrostalojen seinämaalaukset Pansiossa; Lemminkäisenkadun muraali Kupittaalla; Ratapihankadun muraali.

 

Aiheesta enemmän:

 

Jukka Hakanen, portfolio. Pino; PINO - Maalaa Jukka Hakanen

Jukka Hakanen, teoksia, verkkosivusto; Jukka Hakanen 

● Atte Heinonen. Video Pino-muraalin työvaiheista; https://www.youtube.com/watch?v=DH0rf4GfCFg

 

Katso myös:

 

(1). Taidetta Turussa, 30.6.2024; Muraali, Jokikatu. Jukka Hakanen. 2018; https://taidettaturussa.blogspot.com/2024/06/muraali-jokikatu-jukka-hakanen-2018.html

 

 






Muraali, Museolaiva Sigynin uiva telakka. 11-Linjaa-kollektiivi. 2021.

  Muraali, Museolaiva Sigynin uiva telakka. 11-Linjaa-kollektiivi. 2021. Aurajoki, Varvintori. Aurajoessa, Varvintorin kohdalla telakoituna...