Hirvenpää. Jussi Mäntynen. (1936) 2016. Liinahaan vanhainkoti, Liinahaankatu 17. Vätti.
Naarashirven viistosti ylöspäin kurkottavaa päätä kuvaava, Mäntysen eläinveistoksille tyypillisesti realistinen ja yksityiskohdiltaan tarkka dioriitti-kiviveistos on nyt Vätissä, Liinaharjan asumispalveluyksikön sisäpihalla.
Taiteilija:
Turussa
vuodesta 1967 lähtien asunut taiteilija, professori Jussi Mäntynen (1886–1978)
oli luontoharrastaja ja metsästäjä, ja työuransa alkuvuodet hän toimi Helsingin
yliopiston eläinmuseon konservaattorina. Työ- ja harrastus ovat antaneet pohjan
tarkkaan luonnon tuntemukseen, ja erityisesti eläinaiheisista veistoksistaan
Mäntynen parhaiten tunnetaankin. Mäntynen opiskeli Taideteollisessa
korkeakoulussa vuosien 1901 ja 1913 välillä. Hän teki myös opintomatkoja
ulkomaille.
Hirvenpää-veistoksen
lisäksi Turussa on kuusi muutakin Jussi Mäntysen julkista ulkoilmataideteosta: Hirvi Kupittaanpuistossa (1); Joutsenet Puolalanmäellä (2); Kurjet kaivolla Kaupunginsairaalan
edustalla Mäntymäessä; Kurjet pesällä Puolalanmäen rinteessä;
Merikotkat Kauppakorkeakoulun edustalla; Ulos pyhään pyörryttävään
korkeuteen Tuomiokirkkopuistossa.
Aiheesta enemmän:
● Turun
kaupunki. Jussi Mäntysen Hirvenpää sai uuden kodin Liinahaan pihamaalta; Jussi
Mäntysen Hirvenpää sai uuden kodin Liinahaan pihamaalta | Turku.fi
● Turun Seutusanomat (Katariina
Mäkinen-Önsoy), 13.1.2016; https://turunseutusanomat.fi/2016/01/liinahaassa-paljastettiin-iloa-ja-historiaa-kumpuava-hirvenpaa-veistos/
● Bergh
Erik, Jokinen Margareta, Laine Osmo & Mäkinen Paavo (toimituskunta. (1976).
Jussi Mäntynen. ISBN 951-95081-9-8
Katso myös:
● (1). Taidetta Turussa, 23.8.2024. Hirvi. Jussi Mäntynen. (1924) 1969; https://taidettaturussa.blogspot.com/2024/08/hirvi-jussi-mantynen-1924-1969.html
● (2) Taidetta Turussa, 13.6.2024. Joutsenet. Jussi Mäntynen, 1959; https://taidettaturussa.blogspot.com/2024/06/joutsenet.html